|
Kambodza
|
|
|
Miltä Kambodza näyttää enduron satulasta?
PHNOM PENH
Phnom Penhin liikenne näyttää juuri niin kaaoottiselta kuin muistelinkin. Koitan lohduttautua sillä tosiasialla, että aikaerossa ja toistakymmentä lennettyä tuntia takana kaksi moottoripyörää risteyksessä näyttää helposti neljältä.
Matkanjohtajamme Severi Virolainen istuu meitä hotellille kuljettavan Toyota Hiacen moottorin päällä puoliksi palannut nenä meihin päin ja puhuu Phnom Penhistä, Kambodzasta, mopotakseista, punakhmereistä ja miinoista metsissä.
Mieleni on liian tohkeissaan kuuntelijaksi, se pyörittää strategioita siitä kuinka selvitä huomenna ilman kolhuja keskustasta ulos. Delhin liikenne pyörähtää mielessä. Delhissä ajattelin, että jos täällä selviää niin selviää kaikkialla. Tunnen selvän toivon pilkahduksen. Hulppea Mekong ilmestyy vasemmalle puolellemme ja katoaa horisonttiin joen rannalla liehuvan lippurivistön takana. Hiace kääntyy entisen tanssijan, nykyisen kuningas Norodom Sihamonin linnan kohdalla oikealle. Puikkelehtii linnan jälkeen pari korttelia ja pysähtyy Royal Dragon -hotellin eteen. Kaksitoista innokasta motoristia purkautuu hotellin uutuuttaan kiiltävään aulaan. Jokainen koittaa kuulostaa mieheltä, joka aina lomallaan ajelee kaukaisilla mailla. Severin oma Africa Twin näyttää lohdulliselta hotellin edessä. Hän on ajanut sen tuon kaiken läpi paikallensa... Bangkokista saakka!
KAUPUNGISTA ULOS
Aamulla tunnelma tiivistyy vuokraamon pihassa. Positiivinen epävarmuus on tullut illan, parin Angorin vahvistaman positiivisen itsevarmuuden tilalle. Miika Mäkinen, illalla tutuksi tullut paikallistietäjämme on jo paikalla. Kaikki pyörämmekin ovat, vaikka Miikan äänessä oli vielä illalla pieni epäuskon sävy.
Tarjolla on Honda XR:ää ja Honda Degreetä. Kaikki 250 kuutioisia. Annan muiden valita ensin. Minulle jää hieman Degreetä korkeampi XR. Vähän elämää nähnyt japanilainen enduropyörä kuten matkaesitteessä luvattiin.
Jokainen selviää hotellille vievän hiljaisen kadunpätkän sikäli kuin Phnom Pehnissä hiljaisia kadunpätkiä on. Polkaistessamme hotellin edessä uudestaan käyntiin Severi toistaa eiliset ohjeet. Rauhallisesti muun liikenteen tahdissa niin että edellinen kaveri pysyy koko ajan näkyvissä. Kuulostaa helpolta ja kaikki menee hyvin ensimmäiseen risteykseen saakka. Liikennepoliisi katkaisee kulkueemme. Kolme mustaa autoa menee länteen vilkkuvalot katolla. Mietin että joko tässä maksetaan ensimmäinen 5usd sakko esimerkiksi pysähtymisestä risteykseen. Kambodzalaisella poliisilla löytyy aina syy sakotukseen. Sakko ei kuitenkaan ylitä 5usd rajaa ja siitäkin voi tinkiä. Verbaliikalla saattaa hyvin päästä dollarin sakolla. Severi kertoi illalla maksaneensa viimeksi pullollisen Coca-Colaa. Poliisi ei pysäytä. Päinvastoin, pidättelee liikennettä, että epävarman näköiset farangit pääsevät risteyksen yli.
Ennen seuraavaa risteystä XR:ni sammuu ja jäljellä ollut ryhmä katoaa liikenteen vilinään. Muutaman hätäisen käynnistysyrityksen jälkeen ymmärrän katsoa tankkiin. Tyhjä mikä tyhjä. En ennätä miettiä mihin suuntaan lähtisin pyörääni lykkimään kun vieressäni on hymyilevä mopotaksimies. “Petrol finis? Nou proplem. One minit wait” mies sanoo ja katoaa Honda Dreaminsa kanssa kulman taakse. Vajaan tupakan mittaisen ajan kuluttua mies palaa mukanaan litra bensaa Fanta-pullossa. Kaksi dollaria vaihtaa omistajaa ja miehen hymy on entistäkin leveämpi.
MAALLA ON MUKAVAA
Severin virallinen arvio kaupungista ulos oli 20 minuuttia. Kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin olemme kaupungin rajalla ja kaikki yhtenä kappaleena. Eksymiset ja etsimiset veivät osansa, suurimman osan ajasta kuitenkin tyhjentyneet tankit. Viisi muuta tankkia tyhjeni ennen sovittua huoltoasemaa ja kaikki viisi eivät olleet yhtä onnekkaita kuin minä.
Vihreiden ja vehreiden riisipeltojen alkaessa hallita maisemaa kaupungista ulostulon tuskanhiki unohtuu nopeasti. Siinä missä Suomi elää pizzoilla ja hampurilaisilla Kambodza elää riisillä, olkoonkin että Phnoista tulee tavallista pizzaa onnellisempi olo. Kuinka onnelliseksi
tulee ‘extra-happy’ versiosta, sen itse kukin voi käydä testaamassa.
Kylät ja ankkalammikot vilisevät ohi. Lapsilaumat hihkuvat ja vilkuttavat farangilaumalle. Suomi-niminen maa tuntuu etäiseltä asialta. On vapauttava matkalla olemisen olo. “Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike”, on joku viisas joskus sanonut. Moottoripyörän ja oivan tien päällä tuo pitää paikkansa. Ensimmäisellä ajopäivällämme on kuitenkin päämäärä. Se on Etelä-Kiinan meren rannalla oleva pieni ja idyllinen Kep. Ennen Kepiä pääsemme kokeilemaan pitkän pätkän kambodzalaista perustietä. Sellaista joilla Toyota Corollien keskinopeus on viiden ja viidentoista väliltä jos sitäkään. Illalla Kepissä Angorin ääressä olin varma, että kotitallissani oleva customi on pahvia, että totuus löytyy enduroista.
BOGOR
Bogor on ulkomaalaiselta kuulostava sana sanojen joukossa kun sen kuulee ensimmäistä kertaa. Kun on ajanut ylös Bogorille ja seuraavana päivänä alas se tuntuu kappaleelta maanpäällistä paratiisia. Bogorin luonnonpuiston keskus on vähän reilu kilometri merenpinnan yläpuolella. Tietä ylös on 32 km, eikä siinä ole yhtään tasaista kohtaa. Vain pienempiä ja suurempia irtokiviä. Pienempiä ja suurempia kuoppia. Ja pienempiä ja suurempia vanhan asvaltin irtokappaleita. Ranskalaisten hallitessa Kambodzaa huipulla oli hulppea kasino ja hotelli. Ne ovat siellä edelleen, mutta ainoastaan aavemaisina luurankoina.
Ainoa toimiva paikka jossa Bogorilla voi majoittua on puistonvartijoiden maja. Puistonvartijat ovat ystävällistä väkeä ja istuvat mielellään iltaa satunnaisten vieraiden kanssa. Heidän tapansa istua iltaa ei tosin ole erityisen maksaystävällinen. Vuoron perään jokainen voi kaataa pesuvatiin pullollisen jotakin ja päävartija jakaa siitä kaikille vuorollaan kupillisen. Kenelläkään ei ole omaa kuppia, vaan tapana on että kupin ollessa kohdalla se kulautetaan kurkkuun pohjanmaan kautta ja muut hurraavat!
SIHANOUKVILLE
Yksi Kambodzan parhaista puolista erinomaisten eväiden ja ystävällisten ihmisten jälkeen on se, että siellä ei juuri ole seuramatkailijoita Angor Watin aluetta lukuunottamatta. Sama pätee maan rantalomakohteeseen numero yksi; Sihaunoukvilleen. Kaupungin ranta ja sen syke ei juuri poikkea minkä tahansa savolaisen uimarannan kauniin heinäkuun päivän sykkeestä.
Savoa syntisempääkin menoa maan suurimmassa satamakaupungissa kuitenkin on. Palatessani ranta-ajolta Silvo Viitasen kanssa, pysähdyimme kostuttamaan pölyn ja suolaisen meriveden kuivaamia kurkkujamme sataman liepeillä olevaan baariin. Tavallisen menun sijaan saimme eteemme pienet kuva-albumit jotka olivat täynnä naisten kuvia. Kuvien vieressä ikä ja hinta. Jatkoimme matkaa kurkut entistä kuivempina.
Hauskinta Sihaunoukvillen ympäristössä ovat sen autiot rakentamattomat rannat. Ja se että niillä saa ajaa moottoripyörillä. Jokainen saa päästää pienen Peter-Paninsa vapaaksi ja pärskytellä ranta-aaltoja mopollaan sydämensä pohjasta. Itse otin matkan ainoat lippani Sihaunoukvillen rannalla. Yritin kääntää Severin Africa Twinin vauhdissa lyömällä takajarrun kiinni ja luistattamalla takarenkaan eturenkaaksi. Samana hetkänä jona avasin kaasun jatkaakseni äskeiseen tulosuuntaan kuului vain moottorin nopea ärjäisy ja pehmeä tömähdys. Märkä pehmeä hiekka imaisi liian painavan pyörän takarenkaan sisäänsä. Seurasi päivän lihaskuntoharjoitus.
SISOPHON - SIEM REAP
Kambodzassa kulkee muutama varsin säädyllinen päätie. Phnom Penhin ja Sihanoukvillen välinen tie on erinomainen. Sisophonin ja Siem Reapin välinen osuus kuuluisi kyykkypyörien painajaisiin. Enduron päällä tuo väli oli yksi riemukkaimmista. Isoa monttua montun perään ja suuria läpinäkymättömiä pölypilviä joita autot nostattivat ilmaan. Täällä (kuten kaikkialla muuallakin) vallitsi nopeimman etuajo-oikeus. Sen jonka sielu sietää vähänkään edessä ajavaa suuremman nopeuden on päästävä ohi. Tämä pätee kaikkiin moottoroituihin välineisiin pienimmästä moposta suurimpaan rekkaan. Ja päinvastoin kuin Suomessa, takapuskurissa tööttäilyä ei pidetä pahana. Se on osa pelin henkeä. Itse olen aina yllättynyt kuinka nopeasti oma mieli tottuu paikallisille tavoille ja alkaa tööttäämään ja kiilaa-maan samaan tapaan kuin paikalliset!
Kolme onnellista Sishopon - Siem Reap tien pölyttämää enduro-muskettisoturia! Vasemmalta oikealle Peter Ruotsalo,Kristian Råstedt ja Risto Husu.
ANGOR WAT
Kambodza on täynnä omituisuuksia. Yksi niistä on se, että Siem Reapissa farangi ei saa ajaa moottoripyörällä. Kukaan ei tosin valvo lakia mutta poliisi voi sakottaa 5usd tarpeen mukaan.
Angor Wat -päivän koittaessa hyppäsimme hyvin toi-mineiden Hondiemme päälle suuntana Angor Watin portti. Lippuluukulla yksi poliisi jäi seisomaan Severin vierelle hänen maksaessaan paikallisittain puolen kuun palkkaa vastaavan summan itse kunkin pääsylipusta. Severin saatua liput ja vaihtorahat poliisi heräsi eloon. Selvisi nopeasti, että päästäksemme Angor Watin alueelle meidän piti hakea turistipoliisin lupa. Palasimme kilometrin turistipoliisin toimistoon vain saadaksemme kuulla, että kyseinen lupa pitää nykyään hakea ulkoministeriön toimistosta. Takaisin kaupungissa ja ulkomi-nisteriön toimistossa meidät ohjattiin lupahuolinemme paikallisen turistitoimiston puoleen. Turistoimiston joh-taja levitteli käsiään ja pyysi kääntymään turistipoliisin päällikön puoleen. Ilman aikarajoituksia olisimme voineet ottaa selvää miten rumba olisi päättynyt. Nyt annoimme periksi. Veimme mopomme hotellin pihaan ja vuokrasimme Toyota Hiacen päiväksi. Itse Angot Wat on suuri, mystinen, käsittämätön ja ihmeellinen. Yksi planeettamme merkittävimmistä nähtävyyksistä jolla moottoripyörämatkalaisetkin malttavat kierrellä päivän... vaikka Toyotalla.
ROUTE 66
Se mielletään aina ensikuulemalta Yhdysvaltoihin, mutta se kulkee myös Kambodzassa. Kambodzan R66 alku on Angor Watin kohdalla ja loppu jossakin päin Moldonkiriä. Route66 ei kuulunut varsinaiseen matka-ohjelmaan ja herätti ryhmässä paljon tunteita puolesta ja vastaan. Monilukuiset reitin varrella olevat miinat ei-vät ole vähäisimpiä tunteiden nostattajia. Päivän 13 aamukahvikuppien ollessa tyhjiä jokainen on lähdössä R66’lle... ainakin alkuosuudelle.
Severillä on paras saatavilla oleva kartta, mutta sekään ei riitä reitin alkupään löytämiseen. Kambodzassa asuva Miika alkaa kuitenkin kysyä reittiä paikan-nimien perusteella. Kysely tuottaa tulosta mutta ei lopu. Y-risteyksiä on paljon enemmän kun kartassa. Kartan näyttäminen paikallisväestölle ei välttämättä johda tuloksiin. Kaikki kyllä katselevat sitä mielellään ja neu-vovat sitten leveästi hymyillen oikealle tai vasemmalle pelkästä neuvomisen ilosta ymmärtämättä kartasta mitään. Parin tunnin ja noin 20 edetyn kilometrin jälkeen löy-dämme itsemme tolpilla seisovan maatalon pihasta kanojen keskeltä. Etuvasemmalle menee yksi polku ja etuoikealle toinen. Isäntä neuvoo oikealle, emäntä vasemmalle. Ajamme vasempaan ja käännymme seuraavasta oikeaan. Tiedämme millä alueella olemme mutta emme enää missä olemme. Välillä tiedämme että ‘tie’ on mutta välillä se katoaa kirjaimellisesti näkyvistä. Hy-my on herkässä vaikka seuraavasta tankkauspisteestä ei ole mitään tietoa. Elämä tuntuu elämältä. Kaikki on tässä ja nyt.
KOMPONG CHAM
Vähän noloa tunnustaa, mutta emme koskaan päässeet Route 66:n loppuun saakka. Syykin on yksinkertainen: R66 katosi. Muutaman vesiesteen ja hiekkakuopan jälkeen uskoimme vielä tietävämme missä tie on. Päädyttyämme viidakkoon vedetylle uudelle punaiselle tielle emme enää tieneet. Punaisen tien toisella puolella ei näkynyt mitään jota pitkin olisi voinut jatkaa. Vain vihreää lävitsepääsemätöntä viidakkoa. Puolen tunnin aikana kohdalle osuneet kolme paikal-lista vain levittivät naureskellen käsiään ja saivat epäilemättä vahvistusta uskomukselleen että farangit ovat outoa väkeä. Etsivät keskellä leveää tietä reikää viidakkoon... moottoripyörillä.
Lähdimme seuraamaan punaista hiekkatietä aurinko kompassinamme. Reilun tunnin kuluttua edessämme oli Siem Reapin ja Phnom Penhin välinen päätie. Asvaltti alla tuntui vaihteeksi mukavalta... hetken aikaa. Kompong Thom, alkuperäisen matkaohjelman mukainen yöpymispaikka tuli kohdalle iltapäivän jälkipuo-liskolla. Valoisaa aikaa oli kuitenkin jäljellä vähän reilu kaksi tuntia. Ja noin kahden tunnin kuoppaisen, pölyi-sen ja kivisen tien päässä oli Kompong Cham. Pää-timme jatkaa Kompong Chamiin. Päätös ei ollut huono. Kivinen ja reikäinen asvalttipinta muuttui nopeasti ei asvaltiksi ollenkaan. Ja vähitellen suuriksi vuoristoratamaisiksi miehen korkuisiksi loiviksi montuiksi. Ajaminen tuntui yhtä hauskalta kuin lapsena Linnanmäen vuoristoradassa sillä erotuksella, että tämä vähän isompien poikien vuoristorata ei loppunut heti kesken.
Maisema ympärillä muuttui myös kokonaan kaikesta aikaisemmasta. Nyt monttutien molemmin puolin oli kumipuuviljelmiä matkan minkä silmä kantoi ja enemmänkin. Kumipuuviljelmiä seurasivat maissiviljelmät ja maissiviljelmiä kanapujottelurata. Kanapujottelurata oli jo asvalttia. Nimensä se sai ai-van uudesta yllättävästä haasteestaan. Noin 10km matkalla lastattiin maissisäkkejä kuorma-autoihin ja tiellä oli maissinjyvä jos toinenkin... ja maissinjyvien joukossa niitä syövä kana jos toinenkin. Jälkeenpäin on vaikea uskoa, että ainoastaan yhden kanan pyrstösulat jäivät eturenkaani alle.
Päivän ajoitusta voisi kutsua täydelliseksi. Ei jäänyt yhtään ajamatonta valoisaa aikaa. Aurinko laski Mekongin toiselle puolelle ajaessamme Kompong Chamiin. Mopot hotellin pihaan, suihkuun ja syömään. Voisin matkustaa Kambodzaan myös pelkästään hyvän ruuan vuoksi.
MEKONG
Kompong Chamista on kaksi vaihtoehtoa ajaa Phnom Penhiin. Hyvää päällystettyä tietä numero seitsemän, tai Mekongin rantaa seuraavaa pientä hiekkatietä. Reittivalinnasta ei tullut keskustelua. Joenrannan reitti poikkeaa jälleen kaikista aikaisemmista. Se on asuttu alusta loppuun ja uskon että Gauthama Buddhakin pyörähtäisi haudassaan harmistuneena jos näkisi ne kaikki hänelle rakennetut loisteliaat temppelit vähem-män loisteliaan asutuksen keskellä.
Mutta temppeleistä riippumatta joeanrantaa on mukava ajaa jo jatkuvan jokimaisemankin vuoksi. Väisteltävää on luonnollisesti vähän enemmän sillä mistä tahansa pihasta saattaa tulla eteen mitä tahansa milloin tahansa. Mitään kohtalokasta ei kuitenkaan tule ja suoriudumme noin 70km matkan noin kolmessa tunnissa kaikkine valokuvaus-, juoma- ja tupakkataukoineen.
Viimeiset 30 km ajamme päätietä. Kun vertaa kaupunkiin tuloamme ensimmäisen ajopäivän lähtöön on vaikea uskoa, että kyseessä on sama ryhmä, vaikka vasemmalle kääntyminen aiheuttaa yhä suuria mielenliikkeitä. Phnom Penhissä vasemmalle ei käännytä perinteiseen tapaan ajamalla risteyksen yli ja sitten 90 astetta vesempaan. Ei, Phnom Penhissä käännytään tien vasempaan reunaan vastaantulevan liikenteen kaistelle ja lähdetään ajamaan vastavirtaan!!! Ja siitä ajetaan viistosti 45 asteen kulmassa liikennevirran poikki oman kulkusuunnan kaistalle! Kuulostaa huimalta mutta se toimii... mene vaikka kokeilemaan!
SUMMARUM
Kambodza on verisen historian tuomaa hurjaa mai-nettaan monin verroin parempi. Maassa on vaikea kokea yhtään sen enempää turvattomuutta kuin missään muussakaan Kaakkois-Aasian maassa, olkoonkin että Kambodza on alueen villi länsi. Sopivalla summalla pääset esimerkiksi ampumaan lehmän singolla! Emme kokeilleet. Farangeja luonnollisesti ryöstetään erityisesti pääkaupungissa mutta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä farangi on liian happy-pizzan ja/tai Angorin vaikutuksen alaisena.
Ajomatkaa meille kertyi kahden viikon aikana noin 1500 km. Saman ajaa Kawasaki ZZR:llä Saksassa helposti vuorokaudessa mutta Kambodza ei ole Saksa eikä XR ZZR. Parhaimmillaan Kambodzassa voi pitää yllä 90-100km/h vauhtia. Hauskoilla teillä keskituntinopeus ei koskaan juuri ylitä 50km/h. Ja aina on mukava pysähtyä ottamaan kuva tai kaksi.
Kambodza on Kaakkois-Aasian villilänsi siinäkin mielessä, että tauoilla voi ottaa myös kylmän oluen tai kaksi. Mitään promillerajoja ei ole. Mikään loistava idea tauko-oluet eivät kuitenkaan ole, liikenteessä jokainen aisti on tarpeen.
Kambodzan ajokorttisäännöt ovat myös samaa villi-länsi sarjaa. Virallisesti kansainvälinen ajokortti on oltava. Käytännössä ajokortin virkaa hoitaa myös viiden dollarin seteli. Nyt ryhmässämme oli kaksi motoristia ilman minkäänlaista ajokorttia. “Varustelistassa ei lukenut ajokorttia” oli molempien virallinen selitys. Mutta vaikka ajokortti olisikin, sakko tulisi jostakin muusta syystä. Esimerkiksi valot päällä ajamisesta. Ryhmässä liikuttaessa on kuitenkin erittäin epätodennäköistä että poliisi pysäyttää minkään syyn vuoksi. Poliisien riistaa ovat yksittäiset ajelijat. Eivätkä he ilkeyttään ‘sakota’. Perheellisen poliisin on vain niin vaikea tulla toimeen 40usd kuukausipalkalla.
Entä ajovarusteemme? Kypäräpakkoa ei ole. Osalla ryhmästämme oli omat kypärät matkassa ja osalla omat lippalakit. Osalla oli kyynär- ja polvisuojat ja osalla shortsit ja teepaita. Itse kuuluin shortsi- teepaita-lippa-lakki -kategoriaan... ei välttämättä paras mahdollinen varustus, mutta kun on vain niin hauskaa ajaa lippa takana ja elämä edessä... :-)
Matkareittimme.
Moottoripyöräseikkailuja maapallolla:
PETERPANBIKE
Takaisin
|
|
|
