Iron Butt saddle sore 1000 -reissu



Iron Butt - Tapani ja Sani Teittinen Kesän alussa olimme lukeneet netistä Iron Butt saddle sore 1000-reissusta, jossa ajettaisi 1000mailia (n.1600km) 24h. sisällä. Silloin mietimme minkälaista se olisi ja ajattelimme suorittaa sen kesän lopussa. Kesän aikana suunniteltiin monia reittivaihtoehtoja ja lopulta päädyimme Turku-Kuusamo-Turku matkaan. Sunnuntaina 3.8.2003 pakkasimme tavaroita illalla ja menimme n.klo.21.24 nukkumaan, huomenna olisi RRRANKKA päivä.


Meidän reittimme, 1818 km
Heräsimme maanantaina 4.8.2003 joskus klo.03.12. Ruoka hommelit odottivat jääkaapissa kylmäkassissa niiden pakkaamista laukkuun. Söimme ja pesimme hampaat. Sitten olikin jo aika lähteä. Ulkona ei tuullut yhtään ja oli viileää.

Kurvasimme ensin Turun Länsikeskuksen Essolle tankkaamaan ja ottamaan kuittaus "lähtölappuun". Kello oli viisi yli neljä ja nukutti tosi rajusti. Kun saimme Esson tiskintytön kuittaamaan sen lapun käänsimme etupyörämme kohti Poria, pois Turusta.

Matkalla ei oikein silmät tahtoneet pysyä auki, mutta hienot höyryt peltojen yllä saivat ne auki. Siihen aikaan aamusta ei paljon liikennettä ollut, joten saimme ajaa ihan yksikseen.

Silmäluomet valuivat alaspäin, mutta viluväreet ne lopulta aukaisi. Matka ensimmäiselle tauolle meni ihan hyvin ja nopeasti, näimme eläimiäkin, jäniksen ja jonkun myyrän. Lopulta takamuksessa alkoi tuntua ja pyörän maha alkoi kurnia, oli tankattava. Pysähdyimme Merikarviaan ruokkimaan Hondamme. Kahden tunnin ajelun jälkeen oli ihan mukava seistä ja hyppiä. Tankkasimme ja söimme banaanit, ne olivat vähän vettyneet kylmäkassissa, mutta kyllä ne alas meni. Sitten kulaus energiajuomaa ja pyörän selkään.

Kun kaikilla oli maha täynnä, oli helpompi jatkaa matkaa taas kahden tunnin päähän, Mustasaareen. Aurinkokin alkoi jo vähän nousta. Kellokin alkoi olla jo seitsemän ja kahdeksan välillä. Toisella tauolla olimme Mustasaaressa, vähän Vaasasta pohjoiseen. Samanlainen pyörä, kuin meillä on tuli meitä vastaan. Silloin kävimme vessassa ja ostimme Tuplat. Nyt oli jo vähän energisempi olo ja silmät pysyivät itsestään auki!

Tää on kuva ennen lähtöä


Taas matka pystyi jatkamaan. Taas pyörän masu oli täynnä ja meidän rakkomme olivat tyhjät. Enää ei ollut edes kylmä. Nyt oli aurinkolasitkin tarpeen. Jokin radio olisi ollut ihan jännä juttu, mutta kyllä se matka hyräillessäkin meni. Takapuolen tunnottomuuteen auttoi "jumppa". Vielä sade ei meihin ylettänyt, vaikka Vaasaan olikin luvattu sellaista. Matka sujui hienosti Raaheen.
Pään pyörittyä jonkin aikaan, huomasimme, ettei bensa-asemalla ole mitään viihtyisää ruokailu paikkaa. Jatkoimme siis jonkin matkaa, kunnes löysimme sopivan tauko paikan parinkymmenen kilsan päästä Raahe-taukoa. Olimme päätyneet Pattijoelle. Syöpöttelimme ja juopottelimme jonkin aikaa siinä ja istahdimme jälleen pyörän selkään.

Kun kaikkien masut olivat taas kerran täynnä, oli mukavampi matkustaa eteenpäin. Moottoripyöräily on muutenkin kivaa, kun siinä saa viihtyisästi ajatella omiaan, tässä sitä aikaa todella oli. Joskus jonkun kappaleen sanat unohtuivat, mutta siitä selvittiin pelkällä "kanavan vaihdolla". Porojen hoitoaluekin tuli pian vastaan ja niitä todella oli. Ennen iso-syötteen huippua kävimme pankkiautomaatilla Pudasjärvellä ja ostimme myös pienet suklaat.

Nyt olimme matkalla Iso-syötteen huipulle. Iso-syöte on pieni mäki (431). Nähtiin kaksi ihan viti valkoista poroakin. Kun meidän oma Hondamme kipusi syötteen huipulle, me tietysti kyydissä, korvat menivät silleen kivasti lukkoon. Ajattelimme hörpätä pikku drinkit siellä huipun kahvilassa, mutta se olikin kiinni. Katselimme maisemia ja otimme pari kuvaa pyörästä. Se oli todella korkea vuori, huipulla huimasi oikeen kunnolla! Nyt kaarroimme pian alas sieltä ja vessatimme syötekylässä. Pyörän terveyden vuoksi se oli ihan hyvä tankatakkin tässä välissä.


Taivalkosken poro
Loikkasimme jälleen moottoripyörämme selkään ja käänsimme kaasukahvaa. Porot tallustelivat siellä ihan keskellä tietä eikä paljoa välittänyt meidän kameran salamavaloista. Se oli aika jännää, että kun oli isä-poro, äiti-poro ja pikku-poro, äiti- ja pikku-poro luikkivat metsään pakoon, kun isä-poro jäi puolustamaan tien viereen. Kukaan ei kuitenkaan päälle käynyt. Maisemat olivat täälläpäin hienoja, mutta karuja. Tässä reitissä oli se huono puoli, että koko matkan aikana… siis Turusta tänne, oli vain muutama mutka, se alkoi väsyttää.
Pian kuitenkin Kuusamoon kyltti tuli vastaan ja sitten tuli Kuusamoja sitten Kuusamon Hese, sinne me menimme. Ruokailimme siellä rauhassa ja tankkasimme viereisellä bensiini asemalla. Vihdoin olimme tyytyväisiä oloomme ja ei kun pyörän selkään.

Nyt takana päin oli kilometrejä vähän sinne päin kuin 870 ja sovimme, että pitäisimme nyt tunnin välein taukoja. Nyt kuitenkin olimme nokka suunnilleen kotia kohti, mutta vielä oli pitkä matka. Seuraava pysäkki oli Suomussalmi. Matkalla sinne tuli sade. Pysähdyimme jollekin bussipysäkille ja puimme ripeästi sadepuvut. Kahta pukua meillä ei ollut, mutta yksi oli ja minä puin sadetakin ja housut. Suomussalmella söimme jätskit. Siellä myös totesimme, etteivät mun nahkahanskat pidäkään vettä, vaan päästävät väriä.

Istuuduttuamme jälleen pyörän selkään isä huomautti, että "Ihan kuin olisi ennenkin istunut tässä" Täällä päinkin vielä esiintyi poroja. Nähtiin kyllä kanssa mihin poron kusema loppui. Matka jatkui iloisesti hyräillessä ja maisematkin alkoivat näyttää kotoisimmilta. Iisalmi oli edessä päin ja me kohta siellä. Tasan 450km:n välein tuli poliiseja vastaan, isä laski niin. Pikku hiljaa aurinkokin alkoi vajota. Aurinkolasit sai jättää laukkuun ja energiajuomaa nuppiin. "Salmesta salmeen", nyt oltiin jo Iisalmessa.

Iisalmen tauon jälkeen kohdistimme etupyörämme kohti Suonenjokea. Kulunut takapyörämme lyllersi perässä. Pyörän leukaan oli jo alkanut kasvaa pientä sänkeä. Aloimme lähestyä hienoja järviä ja tietenkin kotia, pikku hiljaa. Kuitenkin sopimuksesta huolimatta tauot venyivät kahden tunnin väleihin, ei se mitään JUMPPAAMAAN! Pieni takamuksen nosto matkalla ei ollut muuta kuin ihanaa… Pian Suomussalmen lähellä tuli pieni paussi paikka vastaan ja ostimme sieltä mansikoita. Ne olivat pieniä, mutta todella makeita…

Siellä päin oli joku moottoripyörä kauppakin, info taulusta me vaan luettiin. Nyt silmät alkoivat taas lurpsua kiinni päin, mutta mahdollisimman raju (hyräily) kappale sai ne taas auki. Ne samat höyryt kuin aamulla, nousivat taas peltojen ylle. Liikennekin alkoi taas muistuttaa aamuista. Teille oli alkanut levittäytyä tietyömaat. Ja alkoi taas ripsautella vettä vähän väliä. Kohta pysähdyimme taas ja paikkana oli tällä kertaa Lievestuore.

Vessa alkoikin olla jo tuttu paikka, sen siinä huomasi, että mitä pohjoisempana oltiin, sitä hienommat vessat. Kaikkia eväitä viellä ei oltu ehditty syödä, muttei kyllä ollut nälkäkään. Kohta olimmekin jo Jämsässä, siellä ajelimme pyörän parran ja söimme hyvät pepe-lakut ja jatkoimme jälleen matkaa.

Tiet alkoivat olla jo pelkkää tietyötä ja sumu peitti veden seassa visiirin. Siinä n.20-50 vauhdissa pystysi seuraamaa hienoa valo show´ta. Salamat valaisivat välillä koko taivaan. Oli jo ihan pimeätä, mutta meidän Hondan lamppu valaisi koko tien. Tuntui kivalta miettiä, että kohta ollaan Tampereella ja ollaan tänään nähty porojakin. Moottoritie alkoi onneksi ja tietyöt jäivät taakse. Viimeisellä tauolla Lempäälässä tankkasimme. Jotkut harrikka tyypit olivat menossa sinne jonnekin, mistä me juuri olimme tulleet ja isä neuvoi heitä kiertämään sen tien jossa oli niitä tietöitä.

Turkuun alkoikin olla jo opasteita, eikä karttaa tarvinnut enää. Välillä opastettiin toiseen suuntaan, mihin me menimme, mutta kohta tuli opaste suoraan, huh! Enää ei satanut, mutta valo show jatkui. Helpotti nähdä kyltti "TURKU 16". Kyllä se 16kilsaa on pieni osa 1800:sta. Länsikeskuksen Essolle (sille samalle, mistä matka alkoi) päästyä kello oli Jonkun verran yli kolme! Tankkaus ei meinannut onnistua kiinninäisistä tietokoneista ja automaateista, mutta tiskityttö avasi sen ja saimme viimeisen tankkauksen. Nyt salamat alkoivat jyrähdelläkin. Tuntui ihanalta olla perillä. Oli todella väsynyt, mutta Onnellinen!!! Loppu-lapun täytettyä jatkoimme kilsan tai kaksi kotiin. Juuri, kun saavuimme koti parkkipaikalle ensimmäiset pisarat tippuivat päälle. Vaikka olikin yö, meillä oli kotona äiti odottamassa! Kyllä uni tuli heti sängyn nähdessäkin.

Teksti:
Sani Teittinen (13v.)

Ajo:
Tapani Teittinen

Takaisin
 
Hae käytetyistä