183Nm takarenkaalta
Tekniset_tiedot

 

Tästä se alkoi

 

Olenko varustelukierteessä kysyy epätietoinen motoristi. Kolmenkymmenen harrastus vuoden jälkeen en olisi uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Mutta en kyllä aiemmin ole omistanut Custom pyörääkään.

 

Kaikella on alkunsa ja alussa on yleensä ajatus. Niin tässäkin kierteessä. Tarkoitus oli ainoastaan vaihtaa taakse matkustajalle parempi touring penkki. Kawassa kun oli hankintahetkellä jo kiinni pleksit, sissyt, laukut, lisävalot jne. Kun sitsi oli paikoillaan, seuraava suunnitelma pyöri jo valmiina ajatuksissani. Äänet!! Niille piti tehdä jotain. Vaikka kaksitonnisessa on jo alkujaan melko muhevat höpinät niin jotain puuttui. Siis sellaista joka kuuluu tämän pyörän olemukseen. Niinpä siitä sitten suoriuduin Ruusilan Mikan pakeille BikeDoctoriin. www.bikedoctor.fi  Palaveri oli mielenkiintoinen ja poistuessani vastaanotolta, matkassa oli myös se yksi ajatus. Kaikki maksaa mutta hyvässä se ei tunnu.

 

 

 Anturit paikoilleen eka penkitykseen

 

Ameriikan rautaa

 

Mikan kanssa käymäni palaveri pyörän muuttuvista äänistä päättyi lopputulokseen paketista, missä olisi muutakin kuin pelkät hormit. Ihmeellistä mutta jota kuinkin arvattavaa! Nyt oli sitten viety se ”käsikin”. Lista tulevasta setistä oli mielenkiintoinen. Ja voin myöntää, ettei siinä Mikan tarvinnut mitään myydä. Hän vaan kertoi mitä Kawaan voitaisiin laittaa. Minä tärinöissäni vain nyökyttelin. Siis karkkikauppaa! Mutta tottahan  setillä tulisi Kasawikaan melkoisesti uutta elämää. Kun kauppias Ruusila sitten lopetti tarinoinnin, tuli paketista seuraavanlainen. Keuhkot uusiksi Kuriaakkinin Pro-R Hypercarkerilla ja vapaa virtaus suodattimella. Hormit Vance & Hines power Shotit ja sokerina pohjalla PowerCommander. Nämä kun miksataan penkissä niin on aika täyreellistä ja miehellä palava halu cruisailla auringon laskuun.

 

Ensin puretaan

 

 

...ja puretaan

 

....ja

 

....ja kasataan

 

Power Shotit paikoilleen

 

Penkitys suoritettiin kahden päivän aikana. Ensimmäisenä päivänä ajettiin vakioarvot. Siinä ilmeni  koneen olevan erittäin hyvän yksilön. Tehoja oli takarenkaalta hieman enemmän kuin oli ilmoitettu.

Seuraavana päivänä poistettiin vaihdettavat osat ja asennettiin rusinat pullaan. Kun osat on tehty laadukkaasti ei niitä tarvitse ”vääntää” paikoilleen. Asia joka vakuutti ettei maksa turhasta. Sitten alkoi penkitys. Oli mielenkiintoista seurata kun ammattilainen laittaa arvot kohdilleen. Iltapäivällä oli käyrät paperilla ja tulokset olivat vakuuttavia. Tehot takarenkaalta 100 Hp, vääntö 183 Nm. Jo kahdessa tuhannessa kierroksessa on liki 160 Nyyttonii käytössä. Tyhjäkäynti äänet jo paljasti että kahdessa sylinterissä on litratilavuutta. Tässä laitteessa ei tarvitse olla suoria putkia herättääkseen huomiota. Kanssa eläjätkään eivät närkästy älyttömästä metelistä. Päinvastoin moni on nostanut peukalon pystyyn kun on herätellyt koneen töihin. Ja kun äänet hieman kovenee, poistuu Kawa paikalta sopivan ripeästi.

 

Doctor työssään....

 

Katso punaista viivaa....

 

Valmiina ajoon....

 

Toukokuun loppuun 2010, on viimekesän ja alkukauden ajetut kilometrit 19000. Muutostöiden jälkeen olen ajanut 11000 km ja laitteessa ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Bensaa tankannut, moottoriöljyjä vaihdellut. Takarengastakin on joutunut vaihtamaan. Sillä kun on niin kiva piirtää asfaltiin tummia viivoja…..??

Niin ja siitä kierteestä vielä. Rampit on tullut laitettua ja toukokuussa toi huolintafirma Mustangin penkit jenkeistä…ja eiku vaan pyörä paranoo!!

 

Cruisaillaan….

 

Vola



Takaisin
 
Hae käytetyistä