
Mitä syheröisempi tie, sitä mukavampaa Aprilia Shiverillä on päästellä.
Kuva: Tatu Lertola
Uuden
omistajan myötä italialainen Piaggio-konserni on
kiihdyttänyt uusien
Aprilia-mallien suunnittelua. Rahaa on uhrattu
muutama kassillinen ja
isojen pyörien kategoriaan on tarjolla nyt
kolme uutukaista,
peruspyöräluokassa 750-kuutioinen Shiver.
Suunnittelussa ei ole tyydytty vanhoihin ratkaisuihin. Uuden
kaksisylinterisen
V-moottorin ympärille on valmistettu teräsputkista ja
alumiinilevyistä runko,
jossa moottori on osa kantavaa rakennetta.
Polttoaineen annostelusta
huolehtii ride-by-wire-järjestelmä, jossa
kaasuvaijeri ohjaa potentiometriä,
josta tieto välitetään sähköisesti
moottorin ohjausyksikölle.
Uutta on myös jousikuormitteisen takaiskunvaimentimen paikka. Se on
rungon oikealla puolella näkyvällä paikalla ja siten helposti
säädettävissä.
Ulkoisesti Shiver erottuu japanilaisista massapyöristä, ja pyörän
kyytiin
asettautuessa voi todeta mitoituksen olevan eurooppalainen.
Jopa
190-senttisen kuljettajan jalat mahtuvat tankin syvennyksiin.
Leveän
ohjaustangon ansiosta ajoasento on ryhdikäs.
Moottorin käynnistyttyä korviin kantautuu terävä pörpötys pakoputkien
päistä, jotka sijaitsevat istuimen alla. Onneksi kuumin osa,
katalysaattori,
on jätetty alemmaksi.Pakoäänet ovat sporttiset, vaikka
kyseessä ovat
alkuperäiset, lakipykälät täyttävät vaimentimet. Ja
vauhtifiilikset saavat
jatkoa heti liikkeelle lähdettäessä. Etupyörä
kevenee herkästi.
Kuljettaja voi valita kolme eri vaihtoehtoa ajohalunsa mukaan nappia
painamalla: touring-, sport- tai sade-asetuksen. Jälkimmäinen on
huonoissa
olosuhteissa hyvä vaihtoehto kokemattomalle kuljettajalle.
Testin aikana
kävi kuitenkin selväksi, että kokeilujen jälkeen tuli
valittua pysyväisasetukseksi sport.
Kierroskoneluonteesta (max. 9.000 kierr.) huolimatta moottorin
toimivuus
on hyvä myös alhaalla, eikä konetta ole pakko kierrättää.
Alavääntö
kyydittää pyörää mukavasti. Moottorin tärinöitä vaimentaa
tasapainoakseli,
ja vasta yli 5.000 kierrosluvun on havaittavissa
ennemminkin värinöitä kuin tärinöitä.
Kaupunkiliikenteessä näkyväisyys on hyvä 81 sentin istuinkorkeuden ja
peruspyörämäisyyden ansiosta. Toisaalta peruspyörämäisyyteen on
tuotu
ripaus supermotard -henkeä ja sen myötä jotkin kukkahattuyhteiskunnan
säännöt tuppaavat joskus pyörän selässä unohtamaan. Ajoasento on
lievästi
aggressiivisen etukeno.
Etupään jousituksesta huolehtii racinghenkinen upside-haarukka. Samaa
luokkaa
ovat halkaisijaltaan 320 milliä olevat kaksi levyjarrua
nelimäntäisine
radiaalisatuloineen. Takapää nousee tiukoissa
jarrutuksissa yläilmoihin.
Supermotard-henkisyydestä johtuen Shiver on hauska pyörä ajettavaksi
jopa moottoriradoilla. Osaavissa käsissä se on yllättävän nopea.
Sen
minkä suorilla häviää, italialainen ottaa takaisin kaarteissa
jalkatapit kipinöitä sinkoen.